Hagelstamin antikvariaatista ja Henry Milleristä

Eräänä talvisena päivänä Helsingissä astuin Fredan ja Uudenmaankadun kulmassa sijaitsevaan Hagelstamin antikvariaattiin. Kyseessä on kirjojensa laadun puolesta varsin lyömätön paikka ja ympäristöltään aivan loistava, jota samaa voi sanoa henkilökunnasta. Tokihan mistä vain antikvariaatista, tai lähes mistä vain, voi tehdä löytöjä, mutta täältä niitä tekee liki varmasi, joskin sellaisen käteen löytäessään pitää valmistautua hinnakkuuteen. Mutta hyvä niin, täällä kirjaa toden totta arvostetaan, sisältönsä puolesta tietysti mutta myös ja ehkä ennen kaikkea esteettisenä esineenä, jollaisia minä näistä paikoista ensisijaisesti haen. Kovakantisia editioita, kansipapereilla tietysti, laadukkaalle paperille hienosti painettua ja kestävästi sidottuja, mieluusti 1920-1960-luvuilta. (Pokkarina voin ostaa vaikka Beat-kirjallisuutta vanhoina painoksina tai Charles Bukowskin runokirjoja, jonkalaiset jotenkin tuntuvat sopivan vähän nuhjuiseen pokkarimuotoon.)

Klassisen musiikin soidessa Hagelstamin varsin täyteen ahdettuja kirjahyllyjä on miellyttävä tutkia, vaikka hyllyjen täyttöaste lähenteleekin paikoitellen ylenpalttista, jolloin saattaa iskeä eräitä antikvariaatinasiakkaita ahdistava voimattomuudentunne; eihän näitä kaikkia pysty läpikäymään! Toisia runsaus sen sijaan kiehtoo, siitä syntyy palkitsevaa löytämisen riemua ja sitä paitsi täpötäydet hyllyt, joiden päälle on vielä pinottu huojuvia kirjapinoja, näyttävät mahtavilta, monet ajattelevat, minä mukaan lukien, vaikka toisaalta arvostan myöskin siistirivisiä kirjahyllyjä, sellaisia, jotka pystyy vilkuilemaan kokonaan läpi yhdellä käynnillä.

Tuona tammikuisena aamupäivänä astuin liikkeeseen ajatustulvasta kärsien ja lievästi paleltuneena fillaroituani pakkasessa. Heti sisään tultuani tarkistin oven vieressä olevan englanninkielisten kirjojen hyllyn, joka on pieni mutta varsin varmaksi osoittautunut apaja. Hyllyssä on etupäässä hienoa kovakantista tavaraa, joskin yllättävän paljon sieltä löytyy kansipaperittomia yksilöitä, joita joskus ostan sisällön takia edellyttäen että kirja on kaunis kannet paljaanakin, ja etenkin jos paperi on laadukasta ja painojälki hienoa, jollaista ihailin viimeksi Ford Madox Fordin Good Soldier –yksilöäni ihaillessani (ja odottaessa sen kimppuun pääsemistä, jota olen viivyttänyt aivan liian pitkään, onhan kyseessä sentään teos, jonka sanotaan vaikuttaneen suuresti Lawrence Durrellin Alexandria Quartet –kirjasarjaan, joka on yksi kaikkien aikojen suosikeistani).

Mutta Good Soldieria en löytänyt siitä Hagelstamin englanninkielisten kirjojen hyllystä, josta nyt on puhe. Sen sijaan sieltä peräisin on muun muassa Henry Millerin ”The Smile at the Foot of the Ladder”, kirjailijan akvarelleilla kuvitettu hieno painos, samoin kuin saman taiteilijan ”the Book of Friends”, jossa Miller muistelee lapsuutensa ystäviä, hämmästyttäviä karakteereja, joilla on sellaisia mahtavia nimiä kuin Jimmy Pasta. Missään muualla en ole tätä kirjaa nähnyt, vaikkakin näin erillispainoksen osasta tässä kirjoissa kootuista teksteissä Pariisin Shakespeare & Companyssä, tuossa turistirysäksi haukutussa mutta silti lyömättömässä Henry Millerin piirin kirjojen löytöpaikassa, samoin kuin Hemingwayn ja muiden menetetyn sukupolven kuten myös Beat -kirjailijoiden. Harvinaisuutta korosti viehättävä myyjärouvakin, ja tämä ei ollut ainut kerta hänen iloitessaan siitä Henry Millerin kirjasta, jonka sillä kertaa olin onnistunut löytämään. Nimittäin jostain syystä Hagelstamin antikvariaatissa on usein harvinaisia Millereitä, ja hienoja sellaisia, ensipainoksiakin. Mistähän lienevät peräisin? Muutamassa täältä, ja muualtakin ehkäpä, ostamassani kirjassa on sama Ex-Libris, joten ilmeisesti Helsingissä on takavuosina asunut suuri Henry Millerin ystävä, jonka jäämistö nyt kiertää kaupungin antikvariaateissa, vain päätyäkseen vääjäämättä minun hyllyyni, jonka Henry Miller -osio tosin alkaa olemaan jo varsin mittava. 

Ei siksi, että hän olisi suosikkikirjailijani, vaan koska hänen elämäntarinansa on kiehtonut minua valtavasti siitä asti kun hänen pariinsa etsiydyin perehdyttyäni Lawrence Durrellin kirjeenvaihtoon, josta löytyi nuoren Durrellin ihailijakirje vastikään Kravun kääntöpiirinsä julkaisseelle Millerille, josta alkoi elämänpituinen kiehtova kirjeenvaihto. Sitä kautta löytyi myös Anaïs Nin, jonka päiväkirjoista myöhemmin etsin ja löysin mainittuja maskuliinisia sankareitani. Kävelinpä kerran Pariisia ristiin rastiin oppaanani Millerin ystävän, unkarilaisen valokuvaajan Brassaïn, kirja, jossa on mahtava kartta kirjailijalle olennaisista kohteista. Hieno muisto, tuo kävelyntäyteinen päivä, jolloin koin valtavia kirjallisia elämyksiä Millerin asuinpaikkojen luona Villa Seurat’ssa ja Clichyssä, vaikka ne eivät erityisen kummalliselta tänä päivänä näyttäneetkään, etenkään ensin mainittu.

Nytkin Hagelstamin hyllyssä oli mahtavasti Henry Milleriä; muun muassa Tropic of Capricornin ensimmäinen brittipainos, komeanpunainen nide, jollaisen itse olin jo ostanut vuosia sitten amsterdamilaisesta antikvariaatista, josta olin samalla keikalla löytänyt Alfred Perlésin ”My Friend Lawrence Durrell” –kirjan, joka on niin harvinainen kuin olennainenkin tämän rakastamani kirjallisen piirin kannalta, joskaan ei kenties yhtä tärkeä kuin saman tekijän aiempi kirja ”My Friend Henry Miller”, jonka jouduin, hävettää tunnustaa, tilaamaan maailmalta verkkoantikvariaatista. (Vaan ei nettimaailma bibliofiilille vieraaksi saa jäädä; itse olen muun muassa kuunnellut eräänkin amerikkalaisen palveluntarjoajan ilmaiseksi jakoon laittaman hauskan ja koskettavan äänitteen, jonka mainitut Perles ja Durrell lähettivät Amerikkaan jumittuneella Millerille!). 

Näinpä hyllyssä kerran Obelisk Pressin pokkaripainoksen Tropic of Capricornista, joka on jokseenkin tylsästä ulkonäöstään huolimatta olennainen, koska kyseessä on Jack Kahanen kustantama alkuperäislaitos, joka julkaistiin Pariisissa, koska se ei olisi mennyt, eikä mennyt vielä pitkään aikaan, läpi englanninkielisissä maissa. Minulla on Lontoosta ostamani samannäköinen pokkaripainos Obelisk Pressin julkaisemasta läpimurtoteoksesta Tropic of Cancer. Nämä ovat hienoja, vaikkakin odotan edelleen käsiini osuvan kovakantisen ensipainoksen tuosta kirjasta, jonka kannessa on kömpelöhkösti piirretty naista saksissaan pitelevä rapu, Millerin lempieläin siitä syystä, että se pystyy liikkumaan joka suuntaan. Obelisk pressin Miller –julkaisut ilmeisesti myytiin alun perin varoitustekstin kanssa, jossa kiellettiin kirjan vienti Amerikkaan tai Britanniaan, joka tietysti teki näistä niteistä erityisen haluttuja kyseisissä maissa ja missä vaan, vähän samaan tyyliin kuin D. H. Lawrencen Lady Chatterley’s Lover oli aikoinaan muodostunut erityisen halutuksi ympäri kirjallisen maailman.

Mutta takaisin Hagelstamin Millereiden pariin. Siellä nimittäin oli myös aivan mahtavan näköinen ”Remember to Remember” –nide, jonka kauniinvihreä kansipaperi on visuaalisesti yksi kauneimmista näkemistäni outoine punaisine lettimäisine kuvioineen, ja jonka olisin ilman muuta ostanut, ellen olisi edellisvuonna ostanut juuri samaista editiota Pariisista jo mainitusta Miller-keitaasta. Heikohkojahan monet tuon kokoelman kirjoituksista ovat, mutta mukana on aivan ohittamaton essee leivästä, amerikkalaisesta leivästä erityisesti, jonka takia tuo kirja kannattaa käsiinsä etsiä. 

Lopulta meinasin lentää selälleni löytäessäni takahuoneen puolelta leveän selkämyksen, jossa luki kauniilla tekstillä ”Big Sur and Oranges Hieronymos Bosch”! Millerin amerikkakirjoista olennaisempi kenties kuin tunnetumpi ”Air Conditioned Nightmare”, jonka lukemista panttaan amerikkalaista road trippiäni varten (jonka toteutumista en tosin näe lähitulevaisuudessa enkä edes pidä sitä pitkän aikavälin tavoitteenani muiden matkakohteiden viedessä niin helposti voiton, rahavarojenkin ollessa varsin rajalliset). Big Sur –kirjan kuitenkin ostin riemumielin, johon riemuun edelleen yhtä mainio myyjärouva yhtyi ilmeisen aidosti. Miten kukaan ei ollut tullut poimineeksi tätä merkkikirjaa, joka on vieläpä poikkeuksellisen hieno edition komeantummine kansipapereineen, joissa on Boschin työn detalji, ei edes kirjamessuilta, jolloin minäkin nähtävästi olin onnistunut tämän onnen sivuuttaa. No, messuillahan runsaudenpula on niin ylenpalttinen…

Loistava reissu kaiken kaikkiaan, mutta vain yksi monista, joka nyt sattuman kautta keskittyi Henry Milleriin. Toisinkin monesti käy, muistanpa senkin kerran, kun raahasin fillarillani kotiin, parissa erässä, satavuotiaan kuusiosaisen WSOY:n maailmanhistoriansarjan, jonka suurien kullanhohtoisten kansien välistä olen lukenut mahtavia tarinoita esimerkiksi Pietari Suuren olalla istuvasta apinasta, josta nykyhistoriankirjoitus tuntuu vaikenevan, varmaankin aiheesta, mutta tarinan tappioksi. (Hyvä tarina voittaa usein totuuden tai ainakin tieteellisen tarkkuuden, jonka tärkeyttä en toki kiistä, vaan jätän reilusti toisten huoleksi.) Ikimuistoinen Hagelsamin keikka tuokin, jolla taisin juhlistaa maisterinpapereitani. Juhlahetkiin antikvariaatit minulla usein liittyvät, vaikka sellaisia antikvariaattikäyntini itsessäänkin ovat. Antikvariaattikierros on parasta mitä keksiä voin, muutamilla virvoketauoilla jaksotettuna, ja tällä tavoin kaupunkikierrokseni matkoillakin mieluiten suunnittelen.

Kirjoituksen venyessä lienee syytä jättää käsittelemättä tässä yhteydessä ostamalleni kirjalle jonkinlaiseksi pariksi sopiva Jack Kerouacin ”Big Sur” –kirja, joka kyllä olisi olennainen sisältäessään anekdootin Kerouacin reissusta Milleriä tapaamaan, joka jäi toteutumatta ensin mainitun juopumuksesta johtuen, jälkimmäisen pettymykseksi samoin kuin minun. Vimmainen lukuelämys joka tapauksessa tuo Kerouacin teos! 

Kuvat: Eero Ehanti