Corto Maltesen jäljillä

Tässä päivänä eräänä, kuten niin usein muulloinkin, kävin Helsingin Töölössä Runeberginkadulla mainiossa antikvariaatti Sangissa, jonka omistaja on kirjakauppiasta parhain, kyselemässä kauan sitten hänen näyttämäänsä "Corto Maltese Argentiinassa" -albumia.  Sen olin typeryyksissäni tuolloin jättänyt ostamatta järkeilleen asiaa siten, että minullahan on jo se myöhäisempi painos, jossa on vieläpä enemmän mainioita taustoittavia artikkeleita mukana. No niin on, mutta virhe tuo ostamatta jättäminen eittämättä oli, koska tässähän on kyse samanlaisesta tapauksesta kuin Corton Venetsiaseikkailun kohdalla, eli siitä, että ensimmäinen suomennospainos on mustavalkoinen jälkimmäisen ollessa väritetty versio ja lisäksi laajemmilla artikkeleilla täydennetty. Siinä missä mustavalkoiset versiot miellyttävät enemmän tuodessaan Hugo Prattin myöhempien aikojen pelkistetymmän tyylin paremmin oikeuksiinsa ja alkuperäisten kansitaiteen ollessa ylivertaista, ovat myöhemmätkin painokset ohittamattomia tietopuolensa ansiosta. Ja onhan siinä Argentiiinaseikkailun kakkospainoksessa, uudelleen nimettynä "Tango", mestarin eroottisia akvarelleja ja mukana cd-levyllinen Trio Esquinan esittämää mainiota argentiinalaista tangoa, Piazzollaa mutta muutakin yhtä miellyttävää, josta kovasti pidän ja jonka mukaan laittamisesta kovasti Cortoja julkaisevaa Jalavaa kiittelen.

Mutta tilannehan on se, että näistä kyseisistä albumeista on omistettava molemmat versiot. Venetsia-albumin ostin taannoin Kulkukatin pojasta, siitä Helsingin Brahen kentän laidalla sijaitsevasta sarjakuvakeitaasta, saatuani uudemman painoksi kauan sitten oivaltavalta äidiltäni, jota on kiittäminen myös Tango -albumista. Ja nyt siis palasin Sangiin etsimään sitä alkuperäistä Argentiinaseikkailun suomennosta, joka ilokseni ja suureksi hämmästyksekseni edelleen tiskin alta löytyi, koska käsittääkseni nämä revitään käsistä, etenkin jos niitä kohtuuhintaan myydään kuten Sangissa oli laita, toisin kuin lähes kaikkialla muualla, jossa Cortojen hinnat pyörivät 30-70 euron välimaastossa. (Tosin ei siitä ole kauan, kun löysin Tampereelta kiehtovan runsaasti Lukulaarista Mu - kadonnut manner -albumin kympillä).





 Suhteeni Corto Malteseen on syvä. Venetsiassa käydessäni kuljen Corton jalanjäljillä (silloin kun en etsi Casanovan tarinaan liittyviä paikkoja). Sieltä ostin kerran Corto Maltese -nimisen sarjakuvalehden, kiehtovasta kissojen kansoittamasta Acqua Alta -kirjakaupasta, joka kaupungin hengen mukaisesti tuntuu olevan jatkuvasti luiskahtamaisillaan lopullisesti kanaaliin, ja jonka kertakaikkisen loistavan mutta vanhentuvan omistajan tupakkaköhä kuulostaa jo niin pahalta, että sekin lienee uhka kaupan olemassa ololle. (Niin, tämäkin on yksi niistä paikoista, joka on niin hieno juuri siitä syystä, että se tuntuu elävän viimeisiä hetkiään. Olenko ainoa, joka kokee tällaiset paikat ja tilanteet parhaiksi? Syksyn viimeiset hetket, kun rantakalliolla vain juuri ja juuri tarkenee ja kevään ensimmäiset uimarantakäynnit, kun ketään muita ei vielä ole paikalla? Ja tietysti Venetsian kaltaiset kaupungit, jotka ovat eläneet viimeisiä hetkiään jo vuosikymmenien ajan.) Kyseistä lehteä näköjään on julkaistu Italiassa kaikenmoisen laatusarjakuvan näyteikkunana. Hieno matkamuisto ja taide-elämys, vaikka tekstiä en olekaan kykenevä ymmärtämään. Samasta paikasta ostin muuten kiehtovasti vähän kosteutta ottaneena, kuten kuuluu asiaan sen tullessa kyseisen kaupan käytettyjen kirjojen röykkiöstä, myös Bob Dylanin Chronicles vol 1:sen, jota luin aamuvarhaisin kanaalien rannalla istuen Toscanelloa poltellen ja aistien sitä Beatnikkien vaikutusta, joka niin ilmeistä on tämän myöhäisaikojen Beatin kirjoitustyylissä. En tosin muista paljoakaan itse tekstistä, hetken muisto on tässä olennaisinta, mutta se on toisen tarinan paikka, samoin kuin ne Toscanellot, jotka vahvuudessaan syventävät usein lukuelämyksiäni. Epäterveellisiä, taatusti, mutta niitä poltellessa pysähdyn hetkeen ja aistin koko ympäristöni samalla maailmasta paljon enemmän ymmärtäen. Mitä ne tekevät minulle? Jotakin hyvää se on, mutta ylittääkö tämä positiivinen vaikutus näiden sikareiden eittämättömät haittavaikutukset, sitä en osaa sanoa.

Mutta takaisin Cortoihin, Venetsiassa kuitenkin pysyen. Siellä kun viivähti parisen vuotta Corto Maltesen taloksi kutsuttu museo, joka ei kylläkään museona kummoinen ollut, pikemminkin kaverusten yhteisen harrastuneisuuden hedelmä, joka ei nähtävästi sitten kantanutkaan taloudellisesti, koska viime käynnilläni kaupungissa ovi oli lukossa ja kyltti ruuvattu irti. Ja onpa kaupungista julkaistu useita Corto-teemaisia opaskirjoja, joista yhden parissa olen kaupunkia kiertänyt, ilokseni ilman muuta, sen verran huolella kirja on tehty, vaikkakin ilmiselvästi yhteiseksi mainokseksi kaupungille, sen nähtävyyksille ja ravintoiloille, joista lähes kaikissa joko Corto tai Pratt on paikan erikoisuutta harva se ilta nauttinut. No joo, hauskoja hetkiä niille, jotka Venetsiaan sarjakuvien parissa matkustavat, kuten kaikkia kehotan tekemään. Missään nimessä muuten ei kannata jättää käymättä Arsenalen leijonien luona, joista yhden kyljestä todella löytyvät ne skandinaaviset riimut, joita Corto venetsiaseikkailussaan tutkii, ja joiden edessä läheisiäni kerran kuvasin vakuuttaen heille, että tulevat lopulta kiittämään minua tästä.

Takaisin Helsinkiin. Pari vuotta sitten käsiini osui Helsingin Fennicassa Suomen sarjakuvaseuran julkaiseman Sarjainfo -lehden vanha numero komealla Corto Maltese -kannella varustettuna, jonka tietysti ostin pyydetyt kaksi euroa siitä ilolla maksaen. Tuo 80-luvun lopun numero paljastui mainioksi tietopaketiksi Sami Kestin, Harto Hännisen ja Jukka Kemppisen hyvien tekstien ja Michel Pierren kääntämättömästä ”Corto Maltese Memoires” -kirjasta leikeltyjen kuvalla varustettujen hahmoesittelyjen ansiosta. Niitä oli todella paljon, noita kuvallisia parin rivin esittelyjä, jotka ovat todella hyödyllisiä kun yrittää pysytellä kärryillä Prattin maailman hengästyttävissä käänteissä. Mutta varsin murheellinen oli Kestin artikkelissaan paljastama seikka, että Prtatt on käyttänyt samaa työpajamenetelmää kuin monet mestarit aina Rembrandtista Warholiin; eli hän jättää vähäpätöisempiä taustakuvituksia apureiden hoidettavaksi. Niinpä varmasti ja ymmärrettävästi, mutta kuitenkin.. Pahus! Yksinään puurtavan mestarin illuusio säröilee. (Sanokaa nyt vielä, että Robert Crumb toimii samoin! Sitä en toivo enkä usko, vaan hellin huolella mielikuvaani Bobista ja Alinesta työstämässä tarinoitaan vierekkäisissä pöydissä värikkään arkensa tiimellyksestä tarinoita ammentaen siellä jossain Etelä-Ranskassa, missä nykyään asuvat.)

Teksti venyy, joten pitänee lopettaa kirjoittamatta juurikaan Rasputinista, tuosta Corton vastinparista ja läheisestä ystävästä. Lähes tappavat toisensa lähes aina, nuo kaksi toisilleen korvaamatonta, omaa etua ajava Rasputin ja hyveellisempi Corto, mutta lopulta he aina tulevat jotenkin pelastaneeksi toisensa. Mahtava hahmo, tuo Rasputin! Hän se oli, joka jossain kaukana eteläisillä merillä pelasti lauttaan kahlitun Corton kohtauksessa, joka oli kyseisen maltalaisen seikkailijan ensiesiintyminen Prattin töissä. "Corto, miten menee? Oletko aurinkoa ottamassa?" kyseli Rasputin noissa ikimuistoisissa ruuduissa siinä Suolaisen meren balladiksi nimetyssä tarinassa, joka on julkaistu suomeksi, Jalavan toimesta tietysti, nimellä "Corto Maltese Etelämerellä". Tämän helmen poimin hyllyyni juuri tänään Helsingin sarjakuvafestivaaleilta, joissa vierailin useaan kertaan, varsin avoimin lompakoin, kuten sain jälkeenpäin huomata siitä kuitenkaan hermostumatta ostoksien laadun hipoessa pilviä.

Kuvat: Eero Ehanti





Teokset tekstissä ja kuvissa esiintyvässä järjestyksessä:

• Pratt, Hugo 1987. Corto Maltese Argentiinassa. Suom. Heikki Kaukoranta. Kustannus Oy Jalava, Helsinki
• Pratt, Hugo 1998. Tango. (Värit Patrizia Zanotti). Suom. Heikki Kaukoranta. Kustannus Oy Jalava, Helsinki
• Pratt, Hugo 1992. Corto Maltese Venetsiassa. Suom. Heikki Kaukoranta. Kustannus Oy Jalava, Helsinki
• Pratt, Hugo 1997. Corto Maltese - Kertomus Venetsiasta (Värit Patrizia Zanotti). Suom. Heikki Kaukoranta. Kustannus Oy Jalava, Helsinki
• Pratt, Hugo 1992. Corto Maltese - Mu, Kadonnut manner. Suom. Soile Kaukoranta. Kustannus Oy Jalava, Helsinki
• Sarjainfo N:o 61, 4/1988. Suomen sarjakuvaseura
• Pratt, Hugo 1984. Corto Maltese siperiassa. Suom. ?. Kustannus Oy Jalava, Helsinki
• Pratt, Hugo 1989. Corto Maltese Etelämerellä. Suom. Heikki Kaukoranta. Kustannus Oy Jalava, Helsinki

Paikat mainitussa järjestyksessä:

• Antikvariaatti Sangi: Runeberginkatu 59, Helsinki
• Kulkukatin poika: Läntinen Brahenkatu 12, Helsinki
• Lukulaari: Puutahakatu 23, Tampere
• Librerie Acqua Alta: Sestiere Castello, 5176/B 30122 Venezia
• Fennica comics: Albertinkatu 35, Helsinki

Planeetta-antikvariaateista ja Casanovasta

Sinä iltapäivänä olin Harjutorilla Helsingin Kalliossa onnellisen väsyneenä Brahiksen pipolätkästä ja vielä onnellisemman raukeana Kotiharjun saunan jäljiltä kävelemässä ystävistä parhaan seurassa kohti jokatalvilauantaisen nautintoputken seuraavaa etappia, Pelmenit –ravintolaa ja sen mainion Chief (sic) Alexin loistavia talvisapuskoja, toivoen siellä aina auki olevassa Venäjän telkkarissa pyörivän sikäläistä lätkää, kun havaitsin Planeetta-antikvariaattien omistajan hääräilevän puodeistaan ensimmäisen, Punaisen planeetan, edustalla. Hetkeen tiukasti tarraten kiirehdin kyselemään häneltä vieläkö Leopold von Sacher-Masochin Venus turkiksissa, jota olin nähnyt mainostettavan Facebookissa (jossa seikkailen harvakseltaan mukanäppärän kirjallisen alter egon turvin), oli hyllyssä. Olihan se, vieläpä ikkunassa, josta se minulle osoitettiin, sikäli turhaan, että en tähän kutkuttavaan klassikkoon katsettani kohdistanut, vaan siinä vieressä olevaan niteeseen, joka pokkariudestaan huolimatta kiinnitti huomioni jopa enemmän kuin masokismille nimensä antaneen kirjailijan opus. Siinä nimittäin oli Charles Bukowskin elämänkerta, jonka aina yhtä loistava antikvariaatinpitäjä myi minulle edulliseen hintaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kosketukseni kyseiseen antikvariaattiin, kuten ei mainittuun kirjailijaankaan, jonka teoksia nuorukaisena Porvoon kirjastossa kiihtyneenä lueskelin, kuten niin moni muukin nuorukainen, jollaisille se hyväksi onkin, tai ainakin oivalliseksi aluksi kirjalliselle elämälle. Mutta Punaisesta planeetasta en Bukowskia ennen ole ostanut, sen sijaan paljon muuta, samoin kuin Hakaniemessä sijaitsevasta planeettaketjun viimeisimmästä tulokkaasta, vihreästä sellaisesta, josta olen noukkinut ainakin Benedict Zilliacuksen Ulkosaaristossa -teoksen, Henrik Tikkasen piirustuksien takia lähinnä, ja ennen kaikkea erään satavuotiaan ruotsalaisen Venezia kirjan, joka on isokokoinen, kullanhohtoinen ja kerrassaan uskomattoman kauniisti piirroksin ja maalauksin kuvitettu. Kolmella kympillä sen sain, joka on likipitäen kolmannes siitä hinnasta, millä kyseistä nidettä muissa pohjoismaissa myydään, kertoi kauppias, johon sain vahvistuksen myöhemmin asiaa googlailtuani. Joka tapauksessa kyseessä olivat mainiot kaupat kaltaiselleni kirjallisuudenharrastajalle, jolle niteen ulkoinen olomuoto on likipitäen yhtä tärkeä kuin sisältö. Tämä nimittäin on poikkeuksellisen kaunis kirja, taideteos kerta kaikkiaan, ja ehdottoman tarpeellinen minulle Venetsiakokoelmaani täydentämään. Esteettisin perustein se pääsi pianon päälle erään vanhan Krunikan Laterna Magican mainiosta venäjäkokoelmasta ostamani Eremitaasi –teoksen viereen ja yhtä paljon esteettisin kuin kontekstuaalisin perustein sai eteensä aidon venetsialaisen karnevaalinaamarin, jonka eräillä reissuistamme olimme ostaneet. Eräillä niistä reissuista, joilla on seurailtu ainakin Casanovan ja Corto Maltesen jalanjälkiä.  

Casanova-asioilla olen muuten ollut Punaisessa planeetassakin. Kuunneltuani Casanovan omaelämänkertaa yhden talven Helsingin keskuspuistossa hiihtäessäni ja luettuani Ian Kellyn Casanova -elämänkerran, ja kuultuani ystävältäni kehotuksen Hannu Mäkelän Casanovateoksen pariin, päätin etsiä alkuteoksen käsiini, toki tietäen, että suomennoksen ovat vain ohuita valikoimia tuosta järkälemäisestä teossarjasta, ja vieläpä jossain määrin sensuroituja, jonka sain huomata etsiessäni suomennoksesta veikeää Bellino –episodia, jossa kastraattilaulajana esiintynyt Bellino paljastuu naiseksi Casanovan otteissa. Se tapahtui niin, että kyseistä kastraattilaulajaa ihaillut Casanova oli vallan hämmentynyt niistä eroottisista tunteista, joiden huomasi itsessään heräävän tämän laulajan läheisyydessä, jonka ei pitänyt olla mahdollista; tiesihän hän kyseessä olevan mies ja olihan hän varma suuntautumisestaan. Ahaa, kyseessä onkin kastraattina esiintyvä nainen, päätteli hän, ja riensi todentamaan asiaa käsikopelotilanteeseen hankkiuduttuaan. Vaan voi, siellähän olikin miehen varustus! Lopulta se kuitenkin paljastui tällaisiin tarkoituksiin valmistetuksi proteesiksi ja Bellino naiseksi, joten Casanova sai säilyttää mielenrauhansa. Bellinon oikea nimi oli muuten Teresa Lanti, muistaakseni, ja hänen muotokuvansa roikkuu Milanon La Scala –oopperan aulassa, tietääkseni, jossa sen joskus odotan näkeväni, sitä tuskin malttaen odottaa. Mutta tätä episodia ei ole siinä pehmeäkantisessa suomennosvalikoimassa, jonka silloin kauan sitten ostin Punaisesta planeetasta samalla kun tyhjensin kaupan muustakin tuohon mainioon seikkailijaan liittyvästä kirjallisuudesta hankkiessani samalla Hannu Mäkelän Casanova -kirjan. Pitihän kotimaista näkökulmaa suosia, ja oikein perehtyneeksi ja hyväksi se osoittautuikin.

 Casanovan Elämäni -teoksen suomennoksia minulla on useita, johtuen siitä, että niitä on julkaistu moneen kertaan, tosin samaa suomennosta ja valikoimaa käyttäen, ja siitä, että niitä saa ulosheittohintaan antikvariaateista. Ihan komeita nahkaselkäisiäkin siellä pyörii, joita kannattaa ostaa tynkäisyydestä huolimatta. Minulla on sinertävä- ja ruskeaselkäiset kappaleet, ja lisäksi vähän kalliimmalla ostettu hieno yksilö punaisin Martti Mykkäsen kuvittamin kansipaperein, jotka todellakin ovat erittäin hienot. 

  

Kyseessä on sama taiteilija, jonka kädenjälki lienee varsin tunnettu Keltaisessa kirjastossa julkaistusta Italo Calvinon ”Paroni puussa” –kirjasta, jota antikvariaateissa paljon näkee. Tätä Casanova -painosta en ole nähnyt kuin silloin kerran Laterna Magica –antikvariaatissa, jossa tilaisuuteen heti tietysti tartuin. Ja sitten tietysti ne pokkarit, jotka punaisen planeetan kaveri minulle myi samalla kun sai pistettyä mukaan Mäkelän teoksen, josta olen vain iloinen, koska mikäpä olisi hienompaa kuin se, että antikvariaatti pystyy näin täsmäpalvelemaan asiakasta. Suomennosten lisäksi hyllystäni löytyy komea vanha ruotsinnos, jossa on mainio maalauskoristelu. Tämä on upea yksilö, jonka ostin kertakaikkisen halvalla kertakaikkisen loistavasta antikvariaatti Sangista Töölöstä. 

Mutta kokonaisuudessaan Casanovan Ma Vie pysyi tavoittamattomissani aina viime marraskuuhun asti, jolloin, jotenkin masentuneena, astuin Vuorikadun antikvariaatti Sofiaan, jossa iskin silmäni heti pitkään kirjariviin, jonka selkämyksiin muodostui kuva alastonta naista esittävästä vanhasta maalauksesta. Siinähän se oli! Casanovan ”History of My Life” kokonaisuudessaan, kuuteen paksuun niteeseen jaettuna. Pokkarina valitettavasti ja englanniksi, mutta kielestä on turha valittaa alkukielen eli Ranskan (jep, Casanova kirjoitti ranskaksi vaikka italialainen olikin) taitoni ollessa vielä alkutekijöissään (joka ei kuitenkaan estä minua kahlaamasta hitaasti Voltairen Candidea hyödyllisenä kaksikielisenä laitoksena, jonka uskon vakaasti riittävän ranskanopinnoikseni). Tähän kun vielä lisätään Wienin Shakespeare & Companystä ostamani Stefan Zweigin oivaltava Casanova –essee, jonka mukaan Casanovan kaltainen seikkailija oli mahdollinen vain 1700-luvulla, ja Venetsian Dogen palatsista ostamani seikkailijan itsensä kirjoittama ja aikansa bestselleriksi noussut selvitys paostaan kyseisessä Dogen palatsissa sijaitsevasta lyijykammiosta eli vankisellistä, niin Casanova-kirjastoni alkaa olemaan tyydyttävä ja hyvän näköinen viinihyllykin toimivaan laatikkoon aseteltuna. Niin, ja onhan siellä vielä Jyväskylästä ostamani Eero Saarenheimon ”Casanova ja Sprengporten” –teos, joka avaa kiehtovan, ja itselleni vielä lukemattoman, suomalaisyhteyden Casanovaan.

Läheiseni varmasti kiittävät minua joskus niistä kuvista, jotka heistä Venetsiassa otin Casanovan kotitalon edessä, samoin kuin siitä kuvasta, jota varten asetin heidät Venetsian Arsenalen leijonaveistoksien eteen, johon sain inspiraation, tietysti, kaupungin toisen sankarin  Corto Maltesen seikkailuista. Tai tokihan niitä muitakin on, Venetsialaisia kirjallisia hahmoja nimittäin. Lidolla en ole vielä käynyt Arthur von Aschenbachin vaiheita elämässä, vaikka Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa loistava onkin, samoin kuin Luchino Viscontin siitä tekemä elokuva, josta muuten tulikin mieleeni, että Casanovakin on toki valkokankaalle ikuistunut, ennen muuta Fellinin elokuvan ja Donald Sutherlandin roolisuorituksen ansiosta. Suosittelen!

Tällaista tällä kertaa Punaista planeettaa muistellessani. On siellä monia muitakin hyviä muistoja. Henrik Tikkasen Viimeisen sotilaan ostin sieltä, ja luin seuraavana päivänä meren, lopulta vaikuttuen Tikkasen huumorin alta kuoriutuvasta pasifistisesta sanomasta, josta löysin yhtymäkohtia Albert Einsteinin ja Sigmund Freudin sota-aiheiseen kirjeenvaihtoon ja etenkin Einsteinin ajatukseen YK:sta maailmanpoliisina ja ainoana mahtina, jolla olisi ydinase käytettävissään. Tuon kirjeenvaihdon ostin aikoinani siitä Like –kirjakaupasta, joka isoroballa joskus sijaitsi, mutta vasta tämä Punaisen planeetan luoma yhteys silloin ja ikuisesti ihailemaani Henrik Tikkaseen herätti kirjeenvaihdon henkiin. Sellainen vaikutus kirjoilla on, samoin kuin antikvariaateilla.

Se päivä oli erityisen hyvä yhtälailla pipolätkän kuin Punaisen planeetan ansioista. Sillä kertaa se oli Bukowski, toisella kerralla Casanova tai Henrik Tikkanen, joskus ei kukaan kirjailija vaan Planeetta-antikvariaatti itsessään, jossa aina kannattaa käydä, väristä riippumatta. Itse asetan seuraavan tähtäimeni Oranssiin planeettaan, jossa fokus on sarjakuvassa, tuossa kerta kaikkiaan loistavassa taidemuodossa.

Kuvat kirjoista: Eero Ehanti

Hagelstamin antikvariaatista ja Henry Milleristä

Eräänä talvisena päivänä Helsingissä astuin Fredan ja Uudenmaankadun kulmassa sijaitsevaan Hagelstamin antikvariaattiin. Kyseessä on kirjojensa laadun puolesta varsin lyömätön paikka ja ympäristöltään aivan loistava, jota samaa voi sanoa henkilökunnasta. Tokihan mistä vain antikvariaatista, tai lähes mistä vain, voi tehdä löytöjä, mutta täältä niitä tekee liki varmasi, joskin sellaisen käteen löytäessään pitää valmistautua hinnakkuuteen. Mutta hyvä niin, täällä kirjaa toden totta arvostetaan, sisältönsä puolesta tietysti mutta myös ja ehkä ennen kaikkea esteettisenä esineenä, jollaisia minä näistä paikoista ensisijaisesti haen. Kovakantisia editioita, kansipapereilla tietysti, laadukkaalle paperille hienosti painettua ja kestävästi sidottuja, mieluusti 1920-1960-luvuilta. (Pokkarina voin ostaa vaikka Beat-kirjallisuutta vanhoina painoksina tai Charles Bukowskin runokirjoja, jonkalaiset jotenkin tuntuvat sopivan vähän nuhjuiseen pokkarimuotoon.)

Klassisen musiikin soidessa Hagelstamin varsin täyteen ahdettuja kirjahyllyjä on miellyttävä tutkia, vaikka hyllyjen täyttöaste lähenteleekin paikoitellen ylenpalttista, jolloin saattaa iskeä eräitä antikvariaatinasiakkaita ahdistava voimattomuudentunne; eihän näitä kaikkia pysty läpikäymään! Toisia runsaus sen sijaan kiehtoo, siitä syntyy palkitsevaa löytämisen riemua ja sitä paitsi täpötäydet hyllyt, joiden päälle on vielä pinottu huojuvia kirjapinoja, näyttävät mahtavilta, monet ajattelevat, minä mukaan lukien, vaikka toisaalta arvostan myöskin siistirivisiä kirjahyllyjä, sellaisia, jotka pystyy vilkuilemaan kokonaan läpi yhdellä käynnillä.

Tuona tammikuisena aamupäivänä astuin liikkeeseen ajatustulvasta kärsien ja lievästi paleltuneena fillaroituani pakkasessa. Heti sisään tultuani tarkistin oven vieressä olevan englanninkielisten kirjojen hyllyn, joka on pieni mutta varsin varmaksi osoittautunut apaja. Hyllyssä on etupäässä hienoa kovakantista tavaraa, joskin yllättävän paljon sieltä löytyy kansipaperittomia yksilöitä, joita joskus ostan sisällön takia edellyttäen että kirja on kaunis kannet paljaanakin, ja etenkin jos paperi on laadukasta ja painojälki hienoa, jollaista ihailin viimeksi Ford Madox Fordin Good Soldier –yksilöäni ihaillessani (ja odottaessa sen kimppuun pääsemistä, jota olen viivyttänyt aivan liian pitkään, onhan kyseessä sentään teos, jonka sanotaan vaikuttaneen suuresti Lawrence Durrellin Alexandria Quartet –kirjasarjaan, joka on yksi kaikkien aikojen suosikeistani).

Mutta Good Soldieria en löytänyt siitä Hagelstamin englanninkielisten kirjojen hyllystä, josta nyt on puhe. Sen sijaan sieltä peräisin on muun muassa Henry Millerin ”The Smile at the Foot of the Ladder”, kirjailijan akvarelleilla kuvitettu hieno painos, samoin kuin saman taiteilijan ”the Book of Friends”, jossa Miller muistelee lapsuutensa ystäviä, hämmästyttäviä karakteereja, joilla on sellaisia mahtavia nimiä kuin Jimmy Pasta. Missään muualla en ole tätä kirjaa nähnyt, vaikkakin näin erillispainoksen osasta tässä kirjoissa kootuista teksteissä Pariisin Shakespeare & Companyssä, tuossa turistirysäksi haukutussa mutta silti lyömättömässä Henry Millerin piirin kirjojen löytöpaikassa, samoin kuin Hemingwayn ja muiden menetetyn sukupolven kuten myös Beat -kirjailijoiden. Harvinaisuutta korosti viehättävä myyjärouvakin, ja tämä ei ollut ainut kerta hänen iloitessaan siitä Henry Millerin kirjasta, jonka sillä kertaa olin onnistunut löytämään. Nimittäin jostain syystä Hagelstamin antikvariaatissa on usein harvinaisia Millereitä, ja hienoja sellaisia, ensipainoksiakin. Mistähän lienevät peräisin? Muutamassa täältä, ja muualtakin ehkäpä, ostamassani kirjassa on sama Ex-Libris, joten ilmeisesti Helsingissä on takavuosina asunut suuri Henry Millerin ystävä, jonka jäämistö nyt kiertää kaupungin antikvariaateissa, vain päätyäkseen vääjäämättä minun hyllyyni, jonka Henry Miller -osio tosin alkaa olemaan jo varsin mittava. 

Ei siksi, että hän olisi suosikkikirjailijani, vaan koska hänen elämäntarinansa on kiehtonut minua valtavasti siitä asti kun hänen pariinsa etsiydyin perehdyttyäni Lawrence Durrellin kirjeenvaihtoon, josta löytyi nuoren Durrellin ihailijakirje vastikään Kravun kääntöpiirinsä julkaisseelle Millerille, josta alkoi elämänpituinen kiehtova kirjeenvaihto. Sitä kautta löytyi myös Anaïs Nin, jonka päiväkirjoista myöhemmin etsin ja löysin mainittuja maskuliinisia sankareitani. Kävelinpä kerran Pariisia ristiin rastiin oppaanani Millerin ystävän, unkarilaisen valokuvaajan Brassaïn, kirja, jossa on mahtava kartta kirjailijalle olennaisista kohteista. Hieno muisto, tuo kävelyntäyteinen päivä, jolloin koin valtavia kirjallisia elämyksiä Millerin asuinpaikkojen luona Villa Seurat’ssa ja Clichyssä, vaikka ne eivät erityisen kummalliselta tänä päivänä näyttäneetkään, etenkään ensin mainittu.

Nytkin Hagelstamin hyllyssä oli mahtavasti Henry Milleriä; muun muassa Tropic of Capricornin ensimmäinen brittipainos, komeanpunainen nide, jollaisen itse olin jo ostanut vuosia sitten amsterdamilaisesta antikvariaatista, josta olin samalla keikalla löytänyt Alfred Perlésin ”My Friend Lawrence Durrell” –kirjan, joka on niin harvinainen kuin olennainenkin tämän rakastamani kirjallisen piirin kannalta, joskaan ei kenties yhtä tärkeä kuin saman tekijän aiempi kirja ”My Friend Henry Miller”, jonka jouduin, hävettää tunnustaa, tilaamaan maailmalta verkkoantikvariaatista. (Vaan ei nettimaailma bibliofiilille vieraaksi saa jäädä; itse olen muun muassa kuunnellut eräänkin amerikkalaisen palveluntarjoajan ilmaiseksi jakoon laittaman hauskan ja koskettavan äänitteen, jonka mainitut Perles ja Durrell lähettivät Amerikkaan jumittuneella Millerille!). 

Näinpä hyllyssä kerran Obelisk Pressin pokkaripainoksen Tropic of Capricornista, joka on jokseenkin tylsästä ulkonäöstään huolimatta olennainen, koska kyseessä on Jack Kahanen kustantama alkuperäislaitos, joka julkaistiin Pariisissa, koska se ei olisi mennyt, eikä mennyt vielä pitkään aikaan, läpi englanninkielisissä maissa. Minulla on Lontoosta ostamani samannäköinen pokkaripainos Obelisk Pressin julkaisemasta läpimurtoteoksesta Tropic of Cancer. Nämä ovat hienoja, vaikkakin odotan edelleen käsiini osuvan kovakantisen ensipainoksen tuosta kirjasta, jonka kannessa on kömpelöhkösti piirretty naista saksissaan pitelevä rapu, Millerin lempieläin siitä syystä, että se pystyy liikkumaan joka suuntaan. Obelisk pressin Miller –julkaisut ilmeisesti myytiin alun perin varoitustekstin kanssa, jossa kiellettiin kirjan vienti Amerikkaan tai Britanniaan, joka tietysti teki näistä niteistä erityisen haluttuja kyseisissä maissa ja missä vaan, vähän samaan tyyliin kuin D. H. Lawrencen Lady Chatterley’s Lover oli aikoinaan muodostunut erityisen halutuksi ympäri kirjallisen maailman.

Mutta takaisin Hagelstamin Millereiden pariin. Siellä nimittäin oli myös aivan mahtavan näköinen ”Remember to Remember” –nide, jonka kauniinvihreä kansipaperi on visuaalisesti yksi kauneimmista näkemistäni outoine punaisine lettimäisine kuvioineen, ja jonka olisin ilman muuta ostanut, ellen olisi edellisvuonna ostanut juuri samaista editiota Pariisista jo mainitusta Miller-keitaasta. Heikohkojahan monet tuon kokoelman kirjoituksista ovat, mutta mukana on aivan ohittamaton essee leivästä, amerikkalaisesta leivästä erityisesti, jonka takia tuo kirja kannattaa käsiinsä etsiä. 

Lopulta meinasin lentää selälleni löytäessäni takahuoneen puolelta leveän selkämyksen, jossa luki kauniilla tekstillä ”Big Sur and Oranges Hieronymos Bosch”! Millerin amerikkakirjoista olennaisempi kenties kuin tunnetumpi ”Air Conditioned Nightmare”, jonka lukemista panttaan amerikkalaista road trippiäni varten (jonka toteutumista en tosin näe lähitulevaisuudessa enkä edes pidä sitä pitkän aikavälin tavoitteenani muiden matkakohteiden viedessä niin helposti voiton, rahavarojenkin ollessa varsin rajalliset). Big Sur –kirjan kuitenkin ostin riemumielin, johon riemuun edelleen yhtä mainio myyjärouva yhtyi ilmeisen aidosti. Miten kukaan ei ollut tullut poimineeksi tätä merkkikirjaa, joka on vieläpä poikkeuksellisen hieno edition komeantummine kansipapereineen, joissa on Boschin työn detalji, ei edes kirjamessuilta, jolloin minäkin nähtävästi olin onnistunut tämän onnen sivuuttaa. No, messuillahan runsaudenpula on niin ylenpalttinen…

Loistava reissu kaiken kaikkiaan, mutta vain yksi monista, joka nyt sattuman kautta keskittyi Henry Milleriin. Toisinkin monesti käy, muistanpa senkin kerran, kun raahasin fillarillani kotiin, parissa erässä, satavuotiaan kuusiosaisen WSOY:n maailmanhistoriansarjan, jonka suurien kullanhohtoisten kansien välistä olen lukenut mahtavia tarinoita esimerkiksi Pietari Suuren olalla istuvasta apinasta, josta nykyhistoriankirjoitus tuntuu vaikenevan, varmaankin aiheesta, mutta tarinan tappioksi. (Hyvä tarina voittaa usein totuuden tai ainakin tieteellisen tarkkuuden, jonka tärkeyttä en toki kiistä, vaan jätän reilusti toisten huoleksi.) Ikimuistoinen Hagelsamin keikka tuokin, jolla taisin juhlistaa maisterinpapereitani. Juhlahetkiin antikvariaatit minulla usein liittyvät, vaikka sellaisia antikvariaattikäyntini itsessäänkin ovat. Antikvariaattikierros on parasta mitä keksiä voin, muutamilla virvoketauoilla jaksotettuna, ja tällä tavoin kaupunkikierrokseni matkoillakin mieluiten suunnittelen.

Kirjoituksen venyessä lienee syytä jättää käsittelemättä tässä yhteydessä ostamalleni kirjalle jonkinlaiseksi pariksi sopiva Jack Kerouacin ”Big Sur” –kirja, joka kyllä olisi olennainen sisältäessään anekdootin Kerouacin reissusta Milleriä tapaamaan, joka jäi toteutumatta ensin mainitun juopumuksesta johtuen, jälkimmäisen pettymykseksi samoin kuin minun. Vimmainen lukuelämys joka tapauksessa tuo Kerouacin teos! 

Kuvat: Eero Ehanti