Planeetta-antikvariaateista ja Casanovasta

Sinä iltapäivänä olin Harjutorilla Helsingin Kalliossa onnellisen väsyneenä Brahiksen pipolätkästä ja vielä onnellisemman raukeana Kotiharjun saunan jäljiltä kävelemässä ystävistä parhaan seurassa kohti jokatalvilauantaisen nautintoputken seuraavaa etappia, Pelmenit –ravintolaa ja sen mainion Chief (sic) Alexin loistavia talvisapuskoja, toivoen siellä aina auki olevassa Venäjän telkkarissa pyörivän sikäläistä lätkää, kun havaitsin Planeetta-antikvariaattien omistajan hääräilevän puodeistaan ensimmäisen, Punaisen planeetan, edustalla. Hetkeen tiukasti tarraten kiirehdin kyselemään häneltä vieläkö Leopold von Sacher-Masochin Venus turkiksissa, jota olin nähnyt mainostettavan Facebookissa (jossa seikkailen harvakseltaan mukanäppärän kirjallisen alter egon turvin), oli hyllyssä. Olihan se, vieläpä ikkunassa, josta se minulle osoitettiin, sikäli turhaan, että en tähän kutkuttavaan klassikkoon katsettani kohdistanut, vaan siinä vieressä olevaan niteeseen, joka pokkariudestaan huolimatta kiinnitti huomioni jopa enemmän kuin masokismille nimensä antaneen kirjailijan opus. Siinä nimittäin oli Charles Bukowskin elämänkerta, jonka aina yhtä loistava antikvariaatinpitäjä myi minulle edulliseen hintaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kosketukseni kyseiseen antikvariaattiin, kuten ei mainittuun kirjailijaankaan, jonka teoksia nuorukaisena Porvoon kirjastossa kiihtyneenä lueskelin, kuten niin moni muukin nuorukainen, jollaisille se hyväksi onkin, tai ainakin oivalliseksi aluksi kirjalliselle elämälle. Mutta Punaisesta planeetasta en Bukowskia ennen ole ostanut, sen sijaan paljon muuta, samoin kuin Hakaniemessä sijaitsevasta planeettaketjun viimeisimmästä tulokkaasta, vihreästä sellaisesta, josta olen noukkinut ainakin Benedict Zilliacuksen Ulkosaaristossa -teoksen, Henrik Tikkasen piirustuksien takia lähinnä, ja ennen kaikkea erään satavuotiaan ruotsalaisen Venezia kirjan, joka on isokokoinen, kullanhohtoinen ja kerrassaan uskomattoman kauniisti piirroksin ja maalauksin kuvitettu. Kolmella kympillä sen sain, joka on likipitäen kolmannes siitä hinnasta, millä kyseistä nidettä muissa pohjoismaissa myydään, kertoi kauppias, johon sain vahvistuksen myöhemmin asiaa googlailtuani. Joka tapauksessa kyseessä olivat mainiot kaupat kaltaiselleni kirjallisuudenharrastajalle, jolle niteen ulkoinen olomuoto on likipitäen yhtä tärkeä kuin sisältö. Tämä nimittäin on poikkeuksellisen kaunis kirja, taideteos kerta kaikkiaan, ja ehdottoman tarpeellinen minulle Venetsiakokoelmaani täydentämään. Esteettisin perustein se pääsi pianon päälle erään vanhan Krunikan Laterna Magican mainiosta venäjäkokoelmasta ostamani Eremitaasi –teoksen viereen ja yhtä paljon esteettisin kuin kontekstuaalisin perustein sai eteensä aidon venetsialaisen karnevaalinaamarin, jonka eräillä reissuistamme olimme ostaneet. Eräillä niistä reissuista, joilla on seurailtu ainakin Casanovan ja Corto Maltesen jalanjälkiä.  

Casanova-asioilla olen muuten ollut Punaisessa planeetassakin. Kuunneltuani Casanovan omaelämänkertaa yhden talven Helsingin keskuspuistossa hiihtäessäni ja luettuani Ian Kellyn Casanova -elämänkerran, ja kuultuani ystävältäni kehotuksen Hannu Mäkelän Casanovateoksen pariin, päätin etsiä alkuteoksen käsiini, toki tietäen, että suomennoksen ovat vain ohuita valikoimia tuosta järkälemäisestä teossarjasta, ja vieläpä jossain määrin sensuroituja, jonka sain huomata etsiessäni suomennoksesta veikeää Bellino –episodia, jossa kastraattilaulajana esiintynyt Bellino paljastuu naiseksi Casanovan otteissa. Se tapahtui niin, että kyseistä kastraattilaulajaa ihaillut Casanova oli vallan hämmentynyt niistä eroottisista tunteista, joiden huomasi itsessään heräävän tämän laulajan läheisyydessä, jonka ei pitänyt olla mahdollista; tiesihän hän kyseessä olevan mies ja olihan hän varma suuntautumisestaan. Ahaa, kyseessä onkin kastraattina esiintyvä nainen, päätteli hän, ja riensi todentamaan asiaa käsikopelotilanteeseen hankkiuduttuaan. Vaan voi, siellähän olikin miehen varustus! Lopulta se kuitenkin paljastui tällaisiin tarkoituksiin valmistetuksi proteesiksi ja Bellino naiseksi, joten Casanova sai säilyttää mielenrauhansa. Bellinon oikea nimi oli muuten Teresa Lanti, muistaakseni, ja hänen muotokuvansa roikkuu Milanon La Scala –oopperan aulassa, tietääkseni, jossa sen joskus odotan näkeväni, sitä tuskin malttaen odottaa. Mutta tätä episodia ei ole siinä pehmeäkantisessa suomennosvalikoimassa, jonka silloin kauan sitten ostin Punaisesta planeetasta samalla kun tyhjensin kaupan muustakin tuohon mainioon seikkailijaan liittyvästä kirjallisuudesta hankkiessani samalla Hannu Mäkelän Casanova -kirjan. Pitihän kotimaista näkökulmaa suosia, ja oikein perehtyneeksi ja hyväksi se osoittautuikin.

 Casanovan Elämäni -teoksen suomennoksia minulla on useita, johtuen siitä, että niitä on julkaistu moneen kertaan, tosin samaa suomennosta ja valikoimaa käyttäen, ja siitä, että niitä saa ulosheittohintaan antikvariaateista. Ihan komeita nahkaselkäisiäkin siellä pyörii, joita kannattaa ostaa tynkäisyydestä huolimatta. Minulla on sinertävä- ja ruskeaselkäiset kappaleet, ja lisäksi vähän kalliimmalla ostettu hieno yksilö punaisin Martti Mykkäsen kuvittamin kansipaperein, jotka todellakin ovat erittäin hienot. 

  

Kyseessä on sama taiteilija, jonka kädenjälki lienee varsin tunnettu Keltaisessa kirjastossa julkaistusta Italo Calvinon ”Paroni puussa” –kirjasta, jota antikvariaateissa paljon näkee. Tätä Casanova -painosta en ole nähnyt kuin silloin kerran Laterna Magica –antikvariaatissa, jossa tilaisuuteen heti tietysti tartuin. Ja sitten tietysti ne pokkarit, jotka punaisen planeetan kaveri minulle myi samalla kun sai pistettyä mukaan Mäkelän teoksen, josta olen vain iloinen, koska mikäpä olisi hienompaa kuin se, että antikvariaatti pystyy näin täsmäpalvelemaan asiakasta. Suomennosten lisäksi hyllystäni löytyy komea vanha ruotsinnos, jossa on mainio maalauskoristelu. Tämä on upea yksilö, jonka ostin kertakaikkisen halvalla kertakaikkisen loistavasta antikvariaatti Sangista Töölöstä. 

Mutta kokonaisuudessaan Casanovan Ma Vie pysyi tavoittamattomissani aina viime marraskuuhun asti, jolloin, jotenkin masentuneena, astuin Vuorikadun antikvariaatti Sofiaan, jossa iskin silmäni heti pitkään kirjariviin, jonka selkämyksiin muodostui kuva alastonta naista esittävästä vanhasta maalauksesta. Siinähän se oli! Casanovan ”History of My Life” kokonaisuudessaan, kuuteen paksuun niteeseen jaettuna. Pokkarina valitettavasti ja englanniksi, mutta kielestä on turha valittaa alkukielen eli Ranskan (jep, Casanova kirjoitti ranskaksi vaikka italialainen olikin) taitoni ollessa vielä alkutekijöissään (joka ei kuitenkaan estä minua kahlaamasta hitaasti Voltairen Candidea hyödyllisenä kaksikielisenä laitoksena, jonka uskon vakaasti riittävän ranskanopinnoikseni). Tähän kun vielä lisätään Wienin Shakespeare & Companystä ostamani Stefan Zweigin oivaltava Casanova –essee, jonka mukaan Casanovan kaltainen seikkailija oli mahdollinen vain 1700-luvulla, ja Venetsian Dogen palatsista ostamani seikkailijan itsensä kirjoittama ja aikansa bestselleriksi noussut selvitys paostaan kyseisessä Dogen palatsissa sijaitsevasta lyijykammiosta eli vankisellistä, niin Casanova-kirjastoni alkaa olemaan tyydyttävä ja hyvän näköinen viinihyllykin toimivaan laatikkoon aseteltuna. Niin, ja onhan siellä vielä Jyväskylästä ostamani Eero Saarenheimon ”Casanova ja Sprengporten” –teos, joka avaa kiehtovan, ja itselleni vielä lukemattoman, suomalaisyhteyden Casanovaan.

Läheiseni varmasti kiittävät minua joskus niistä kuvista, jotka heistä Venetsiassa otin Casanovan kotitalon edessä, samoin kuin siitä kuvasta, jota varten asetin heidät Venetsian Arsenalen leijonaveistoksien eteen, johon sain inspiraation, tietysti, kaupungin toisen sankarin  Corto Maltesen seikkailuista. Tai tokihan niitä muitakin on, Venetsialaisia kirjallisia hahmoja nimittäin. Lidolla en ole vielä käynyt Arthur von Aschenbachin vaiheita elämässä, vaikka Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa loistava onkin, samoin kuin Luchino Viscontin siitä tekemä elokuva, josta muuten tulikin mieleeni, että Casanovakin on toki valkokankaalle ikuistunut, ennen muuta Fellinin elokuvan ja Donald Sutherlandin roolisuorituksen ansiosta. Suosittelen!

Tällaista tällä kertaa Punaista planeettaa muistellessani. On siellä monia muitakin hyviä muistoja. Henrik Tikkasen Viimeisen sotilaan ostin sieltä, ja luin seuraavana päivänä meren, lopulta vaikuttuen Tikkasen huumorin alta kuoriutuvasta pasifistisesta sanomasta, josta löysin yhtymäkohtia Albert Einsteinin ja Sigmund Freudin sota-aiheiseen kirjeenvaihtoon ja etenkin Einsteinin ajatukseen YK:sta maailmanpoliisina ja ainoana mahtina, jolla olisi ydinase käytettävissään. Tuon kirjeenvaihdon ostin aikoinani siitä Like –kirjakaupasta, joka isoroballa joskus sijaitsi, mutta vasta tämä Punaisen planeetan luoma yhteys silloin ja ikuisesti ihailemaani Henrik Tikkaseen herätti kirjeenvaihdon henkiin. Sellainen vaikutus kirjoilla on, samoin kuin antikvariaateilla.

Se päivä oli erityisen hyvä yhtälailla pipolätkän kuin Punaisen planeetan ansioista. Sillä kertaa se oli Bukowski, toisella kerralla Casanova tai Henrik Tikkanen, joskus ei kukaan kirjailija vaan Planeetta-antikvariaatti itsessään, jossa aina kannattaa käydä, väristä riippumatta. Itse asetan seuraavan tähtäimeni Oranssiin planeettaan, jossa fokus on sarjakuvassa, tuossa kerta kaikkiaan loistavassa taidemuodossa.

Kuvat kirjoista: Eero Ehanti